Torikortteiden liikennejärjestelyihin suunnitellaan muutoksia

Torikortteleiden alueen elävöittäminen kävelykeskustan jalankulkualueita kehittämällä tarkoittaa merkittäviä muutoksia sekä raitiovaunuliikenneverkkoon että katuverkkoon.

Kaupunkisuunnitteluviraston suunnitelmassa muutokset ovat seuraavat: Aleksanterinkadulla Senaatintorin kohdalla sallitaan vain joukkoliikenne, taksit sekä huolto- ja tontilleajo. Kadun linjaus muuttuu pohjoisemmaksi Aleksanterinkadun muuhun linjaukseen nähden. Raitiovaunuille varataan omat kaistat. Nykyiset reunakivilinjaukset kuitenkin säilytetään niin että ne ovat nähtävissä. Senaatintorin katuympäristöstä tehdään erillinen suunnitelma. Hallituskatu Senaatintorin kohdalta muutetaan torialueeksi. Katariinankatu muutetaan kävelykaduksi, jolla on huolto- ja tontille ajo sallittu. Kadulta poistetaan raitiovaunuliikenne.

Unioninkatu kaksisuuntaiseksi
Unioninkatu muutetaan kaksisuuntaiseksi Pohjoisesplanadin ja Aleksanterinkadun välillä. Myös raitiovaunuliikenne kaksisuuntaistetaan kyseisellä välillä. Aleksanterinkadun ja Unioninkadun liittymän kiskojärjestelyt toteutetaan niin, että ajosuunnat risteävät. Järjestely edellyttää liittymään raitiovaunuvaloja, joilla raitiovaunujen vuorottelu järjestetään Aleksanterinkadun ja Mikonkadun liittymän tapaan. Unioninkadulla sallitaan linja-autolinjan 16 ajo Eteläesplanadilta Pohjoisesplanadille. Järjestely edellyttää muutoksia kadun itäreunan reunakivilinjoihin. Linja-autolinjan 16 pysäkkiä Eteläesplanadi 2:n edustalta siirretään lännen suuntaan.

Havis Amandan aukiolle lisää tilaa jalankululle
Havis Amandan aukion raitiovaunukiskojärjestelyihin tehdään muutoksia. Kiskolinjat siirretään torin laidoille, jolloin torille jää mahdollisimman paljon jalankulkutilaa. Raitiovaunupysäkit siirretään torilta pois. Eteläreunan pyörätie siirretään kiskojen pohjoispuolelle. Eteläesplanadi 2:n edustalle rakennetaan raitiolinjan 1 päätepysäkki sekä uudet kiskot. Etelärantaan rakennetaan uudet raitiovaunupysäkit linjoille 1A, 3B ja 3T. Pohjoisesplanadin jalkakäytävä Sofiankadun ja Helenankadun välillä levennetään saman levyiseksi kuin Sofiankadun länsipuolella. Sofiankatu säilytetään kävelykatuna, jolla sallitaan kuten nykyisinkin huolto- ja tontille ajo.

Torikorttelien suunnitelmat lautakunnissa toukokuussa
Korttelien rakentamistapaohjetta ja julkisten ulkotilojen, valaistuksen ja opastuksen yleissuunnitelmaa käsitellään kaupunkisuunnittelulautakunnassa, rakennuslautakunnassa ja yleisten töiden lautakunnassa toukokuussa.

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan 14.5.2009.

Lue myös mitä suunnitelmia on kortteleiden useista uusista toiminta-alueista

Päivitetty 20.05.2009